”Olen Jenna Lehtonen. Olen yrittäjä ja kirjoitan ja kuvaan työkseni. Olen myös perustanut Itä-Helsinkiin oman paikallismedian, jota päätoimitan. Se on toivottavasti tulevaisuudessa yhä enenevissä määrin se päähomma mitä teen. Mutta lyhyesti sanottuna – kirjoitan ja kuvaan työkseni.
Tällä hetkellä työstän Koira haudattuna -nimistä podcastia. Tää on apurahaprojekti, joka on lähtenyt lapasesta, eli podcast tuli vähän kylkiäisinä tähän. Teen siis koiramaailman epäkohtiin liittyvää Koira haudattuna -projektia, joka huipentuu koirahaudattuna.fi -verkkosivuille. Podcast liittyy siihen. Juttelen ihmisten kanssa sellaisista koiramaailman pimeyksistä, joista ei yleensä puhuta.”

”Tää aihe on ollut enemmän tai vähemmän mun elämässä jo viisitoista vuotta. Oman koirarodun kautta on tullut tutuksi nämä tällaiset ulkonäkökeskeisen jalostuksen helmet, jos näin voi sanoa. Tein aikoinaan yliopistoon kandikuvatyön syringomyeliaa sairastavasta cavalierkingcharlesinspanielista, ja tää on tavallaan jatkoa sille, mutta isommalla volyymillä.
Projekti on herättänyt tosi paljon keskustelua – hyvää ja pahaa. Molemmilta laidoilta on tullut paljon palautetta. Siinä vaiheessa tietää toimittajana onnistuneensa – että on löytänyt aiheen, joka herättää keskustelua. Sehän olisi kaikkein surullisinta, että kukaan ei sanoisi mitään. Se on siis tosi hyvä, vaikka on aikamoiseen myllytykseenkin joutunut.
Ehdottomasti haluan tällä projektilla vaikuttaa tuleviin pennunostajiin. Jos voin vähän jeesaa siinä, että ihmiset ei ottaiskaan sitä kaikkein pahinta mahdollista koiraa, joka ei saa henkeä, niin silloin mä oon onnistunut. Yritän edesauttaa siinä, että tiedon leviäminen olisi mahdollisimman jouhevaa, ja että tieto ois saavutettavampaa kuin mitä se on tällä hetkellä. Kun ne keskustelut käydään monesti suljettujen ovien takana, niin mä koitan repiä niitä ovia auki.”
"Jos voin vähän jeesaa siinä, että ihmiset ei ottaiskaan sitä kaikkein pahinta mahdollista koiraa, joka ei saa henkeä, niin silloin mä oon onnistunut."
”Aika hyvin aiheet on kävelleet ja pudonneet syliin, mun ei oo hirveesti tarvinnut niitä etsiä. Aiheita on tosi paljon mistä voisi puhua. Miten sitten löytää sopivan asiantuntijan millekin aiheelle, sitä tietysti yritän miettiä. Mulla on ollut puhumassa eläinlääkäreitä, koiramaailman kouluttajia ja niin sanottuja tavallisia koiranomistajia, siinä on aika iso kirjo. Koiramaailmassa on paljon tekijöitä, kyllä niitä aina löytyy.
Homma lähtee siitä, että mua kiinnostaa aina hyvä tarina ja se, että on oikea asiantuntija puhumassa. Sitten kun on lukittu, kuka tulee, alkaa mun taustatyö: pitää tehdä kotiläksyt ja perehtyä vähän, että kuka tää ihminen on ja mikäs tää aihe oli ja mikä tää asia on, ja otettava jossain määrin haltuun uusia rotuja ja tutustuttava niihin, että suurinpiirtein tietää, mitä kannattaa kysyä.
Sitten kun tiedän ihmisen ja aiheen, rakennan jaksot ja käsikirjoitan. Tottakai nekin elää keskustelussa, mikään ei oo lukkoonlyötyä, mutta aika hyvin oon pystynyt noudattamaan sitä, mitä mä oon kirjottanut ylös, mitä haluun kysyä. Jaksojen perusrunko on kaikissa sama: heti mennään syvään päätyyn ja lopuksi vähän kevennetään aihetta, otetaan joku sanaleikki sinne loppuun.”
"Homma lähtee siitä, että mua kiinnostaa aina hyvä tarina ja se, että on oikea asiantuntija puhumassa. Sitten kun on lukittu, kuka tulee, alkaa mun taustatyö."
”Podcastaaminen eroaa mun tavallisesta toimittajan työstä aika valtavasti. Mun ei tartte näiden haastattelujen jälkeen koota mitään erillistä tekstijuttua. Ei voi sanoa, että pääsen helpommalla, mutta siinä mielessä helpommalla, että se tapahtuu tässä ja nyt, eikä näitä oteta uusiksi. Tottakai mulla on leikkaaja, joka voi editoida, jos sekoilee sanoissa tai muuta, mutta jälkityö on erilaista kuin jos haastattelisin ihmistä ja kuvaisin. Tässä puuttuu myös se, että ei oteta mitään stillikuvia, enkä lähde mihinkään juttukeikalle, mitä mä normaalisti tekisin. Tässä tapauksessa ihmiset tulee mun luo tänne.
Ja tottakai kun kyseessä on ääni, se tekee siitä ihan erilaisen vuorovaikutustilanteen, kuin jos mä oisin vaikka ihmisen kotona tapaamassa häntä. Ääntä pitää miettiä ihan eri tavalla kuin luettua tekstiä.”
"Tää on mulle semmonen avaimet käteen ratkaisu. Mun ei tartte kun hoitaa oma tonttini, mun ei tartte käyttää aikaa siihen, että hankkisin jotain tekniikkaa ja rakentelisin niitä. Se on hyvä. Mä saan keskittyä siihen missä mä olen hyvä."
”Mestan studio on toiminut mulle täydellisesti. Mun on tosi helppo tulla tähän autolla ja metrolla. Pyörälläkin saatan tulla kesällä, kun vähän lämpenee tästä. Tää on mulle semmonen avaimet käteen ratkaisu. Mun ei tartte kun hoitaa oma tonttini, mun ei tartte käyttää aikaa siihen, että hankkisin jotain tekniikkaa ja rakentelisin niitä. Se on hyvä. Mä saan keskittyä siihen missä mä olen hyvä, ja täällä joku muu on keskittynyt siihen rakenteluun. Tänne on myös helppo kutsua vieraat. Kukaan ei vaivaannu, mun ei tartte mennä kenenkään kotiin eikä kutsua omaan kotiini ketään, tää on helppo neutraali paikka.
Kyllä mä uskon, että olen kehittynyt podcastin tekijänä paljon ja ottanut harppauksia, jos vertaa niihin ensimmäisiin podcast-jaksoihin. Siellä on aika paljon ollut täytesanoja, joista mä oon yrittänyt päästä eroon, ja tietenkin oma artikulaatio on toivottavasti parantunut ja kehittynyt. En varmasti ole täydellinen, eikä kukaan sellaseks koskaan pääsekään, mutta ainakin parempi toivottavasti kuin silloin kun alotin. Ja prosessi on tullut sulavammaksi ja jouhevammaksi. Tiedän suurinpiirtein, mitä mun pitää tehä ja miten. Ei tarvii enää ottaa niin paljon kylmää hikeä ja stressiä siitä, että mites tässä kohtaa piti tehdä ja mitä painaa, kaikki tulee aika selkärangasta. On tullut luotto siihen, että laitteet kyllä toimivat ja nauha ei katoa mihinkään ja kaikki menee hyvin.
Vinkkini podcastia suunnitteleville on, että äänen laatuun kannattaa panostaa heti alusta lähtien. Jos haluaa päästä helpolla, niin heti alusta lähtien menee johonkin vuokrastudioon, eli tulee Mestalle tekemään, niin siinä pääsee huomattavasti helpommalla. Ei tartte rakentaa ja viedä omasta himasta neliöitä ja tilaa. Säästää rahaa, eikä tartte ostaa himaan mitään mikkejä, joita ei koskaan käytä.”
Podcast-studiomme Helsingin Herttoniemessä on suunniteltu omatoimisen podcastaajan tarpeisiin. Äänieristetyssä ja akustoidussa studiossa on valmiina laadukkaat ja helppokäyttöiset äänityslaitteet. Varaukset hoituvat kätevästi suoraan netistä. Lue lisää podcast-studiostamme.